maanantai 24. kesäkuuta 2013

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Tulevan kesän kukkaloistoa odotellessa

Nämä valokuvat olen valokuvannut Canonin 100 mm optiikalla, jonka piirto on vailla vertaansa. 



Kuolema tekee taiteilijan ja muita töitä

 Tanssiesitykselle suunnittelemani juliste, jonka tein kurssityönä.

 Koulutyönä tekemäni tuotteiden tilauslomake kuvitteelliselle yritykselle.

 Layout nettisivuista.

tiistai 28. toukokuuta 2013

Talvisia muotokuvia ihanista tytöistä

Nämä pakkasen puremat talvimuotokuvat otin opiskellessani muotovalokuvausta koulussa. Malleina olivat ihanat opiskelukaverini. Melkein tulee ikävä tuota kaunista talvipäivän valoa näitä valokuvia katsellessa.










sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Lemmikkikuvausta

Persoonallisissa muotokuvissa esiintyy oma koirani sekä vanhempieni kissa ja hevoset.



Kuvituksia

Vuosien varrella piirtämiäni kuvia, joita olen tehnyt harjoituksen vuoksi.