tiistai 21. syyskuuta 2010

maanantai 13. syyskuuta 2010

Testikuvaa Olympus Penillä

Kameraliikkeessä työskentelyssä on omat hyvät puolensa. Nimitäin saimme kesällä testikäyttöön uudet Olympus Pen kamerat. Pen nimi tulee siitä, että kameralla kuvaaminen on yhtä helppoa kuin kynällä kirjoittaminen. Olihan se helppoa ja kuvanlaatukin on erinomainen, onhan kyseessä järjestelmäkamera. Penillä kuvaaminen oli erikoista siinä suhteessa, että siitä puuttuu etsin kokonaan. Itse olen pinttynyt kuvamaan etsimen läpi ja sen puuttuminen häiritsi. Varsinkin kirkkaassa auringonpaisteessa on hankala kuvata pelkästään näytön perusteella, kun siitä ei meinaa nähdä värejä ja kuvan tummuutta. Penistä on jätetty peili pois sitä syystä, että se on saatu puristettua mahdollisimman pienikokoiseksi. Olympuksen penissä oli ihan käyttökelpoisia kuvaustiloja sisäänrakennettuna. Hauskin niistä oli neulanreikäefekti, millä kaksi ylempää kuvaa on otettu.

Nämä kolme kuvaa on kuvattu siis Olympus E-PL1 kameralla.